Tästä se lähtee, vanhojen tekstien nettiin uudelleen saattaminen

Mainitsin taannoin jossain yhteydessä aikeistani tallettaa tänne omaan blogiini ne tekstini, jotka olen lähettänyt seurakunnan blogiin mutta jotka ovat jo sieltä kadonneet näkyvistä, koskapa siellä on näkösällä kerrallaan reilu kymmenkunta tekstiä.

Laittelen niitä tänne muiden tekstieni sekaan vähän kerrassaan, en viitsinyt aloittaa ensimmäisistä paastonajan testeistäni, vaan paremmin ajankohtaisen, kuolemaan liittyvän. En sitten myöskään luonut mitään erillistä sivua näitä varten, koska sinne tekstit olisivat tulleet samaan pötkyyn ilman otsikointia.

Tässä teksti päiväyksellä 6.8.2009 ja otsikkona virren numero:

275


Mä elän laupeudesta ja armon antimista.
En ansainnut mä autuutta, se tuotiin taivahista.
Tää lohdutus on ainoa: mä elän laupeudesta.

V. 275:1, säv. R. Faltin, san. Ph. F. Hiller, suom. S. Korpela

Virsi laulettiin viime sunnuntaina synninpäästön jälkeen. On kuulunut lempivirsiini siitä saakka, kun sen ensi kertaa kuulin tätini miehen hautajaisissa. Mutta juuri siitä syystä en ole koommin pystynyt laulamaan sitä alusta loppuun, kun ääni alkaa väristä ja katoaa jossain vaiheessa. En ole tullut kysyneeksi tädiltä, miten tuo virsi tuli valittua hautajaisiin.

Haapaveden kesäseuroissa laulettiin paljon Siionin Matkalauluja. Erään laulutuokion jälkeen juttelin äitini serkun kanssa laulujen annista. Anna-Liisa mainitsi yhdestä laulusta, että hän on sen valinnut hautajaisiinsa. Kerroin itsekin suunnitelleeni omia hautajaisiani ja niiden musiikkia, mutta jättäneeni sitten suunnittelut kesken, kun aloin ajatella, että minulle taitaa olla ihan sama, mitä toiset laulavat, jos en ole itse kuulemassa. Siihen Anna-Liisa arveli, että eihän sitä ihan varmasti tiedä.

Olennaisempaa kuin lauluvalinnat on kuitenkin ylipäätään tiedostaa oma kuolevaisuutensa ja olla valmiina lähtöön, kun kutsu käy. Olen varovasti alkanut suunnitella ”perinnönjakoa” ja rompekomeroiden setvimistä, ettei jälkeen jäävien urakka olisi ylivoimainen. Mutta tärkein asia kuoleman edessä – sillä edessä se on, lähempänä tai kauempana – on suurin piirtein sanottu tämän virren sanoissa.


Sua, Jeesus, kiitän ainian, kun hädästä mun nostit,
joit vihan maljan katkeran ja verelläs mun ostit.
On autuuteni sinussa: mä elän laupeudesta.

Ylistän, Isä, sinua nyt täällä murheen maassa,
vaan kerran valkovaatteissa saan kiittää kunniassa.
Soi riemuvirsi taivaassa: Mä elän laupeudesta.