Hengissä ollaan - ja vedossa

Vaikka varvas oli illalla taas punakka ja turvoksissa, niin menin nukkumaan varsin turvallisin mielin. Se on muuten "keskivarvas" eikä nimetön, kuten aiemmin väitin. Sitä tunnustellessani olen alkanut yhä enemmän vakuuttua, että pikkuinen pintahaava ei olekaan ainut saati suurin turvotuksen ja punoituksen aiheuttaja. Varpaan luuta aristaa siihen malliin, että jalan päälle kopsahtaneen työkalun on täytynyt osua myös siihen.

Mutta se varpaasta. (Kiitos vielä Millanille ja Vilukissille myötunnosta ja -elämisestä.) Tänä aamuna vihdoin pääsin käsiksi urakkaan, joka on odottanut sopivaa väljännestä. Tavallisesti tämä on iltapuhdetöitä, jotta kuorrutus ehtisi mukavasti kuivahtaa yön aikana ja aamulla saisi koota piparit pois tieltä, mutta nyt en vain ole iltaisin jaksanut ruveta mihinkään. Ja toki nuo 112 piparia mahtuvat hyvin kuivahtamaan uunipeltien päällä, kun ne voi pinota viteehinsä yletysten.

Tämä ei ole mikään syksystä jouluun -juttu, ei edes kesästä syksyyn -siirtymäriitti. Kun mies täytti 50 vuotta jokin kesä sitten, tein silloinkin sydänpipareita, jotka saivat suuren suosion. Erityisesti veljenpoika Samu olisi syönyt reikäsydämiä vaikka kuinka, ja sai loput reiälliset matkaevääkseenkin.

Nyt on jälleen tulossa 50-vuotisjuhlat, ja juhlakalusiskoni sanoi, että kaikki tarjottava otetaan iloisesti kiljuen vastaan. Vien nämä ja hapanleipää.

Koristeluun keksin hyvän patentin, jota aion jatkossa käyttää joka joulu niin kauan kuin meillä pipareita koristellaan. Minulla on ostettuna kaksikin truuttua, johon on pienireikäinen suutin. Mutta truuttu itse on siitä onneton, että sokerikuorrutuksen neste tihkuaa sen läpi. Viime jouluna piti jo turvautua paperitruuttuunkin. Mutta nyt laitoin 2 l:n muovipussin truutun sisään, suuttimen "kaula" jenkoineen pussin sisään, pussiin reikä ja suutinosa jengoille. Toimi mainiosti! Siinä on nyt siskoolle pitsiä, kukkia ja kissankuvaasia.