Paatosta

Eilen olin kirjoittavinani matkakertomuksen vanhimpaan blogiini, mutta se mokoma ei suostunut tulemaan näkyviin minnekään koskaan, katosi kuin mummo Saharaan. Arvelin, että sensuuri iski. Niinpä tänään naputtelin siistityn version ja kas, se suostuttiin julkaisemaan.
Katsotaan miten käy, kun yritän tällä puolella julkaista sitä sensuroitua osuutta...

Nimittäin. Vietimme anoppini syntymäpäiviä hänen vanhimman poikansa luksusmökissä Iso-Syötteellä. Anoppi ei vanhan kansan tapaan halua olla vaivaksi ja varmaankin hänen mielestään vanhin veli satsasi melkein liikaakin antaessaan mökkinsä käyttöömme koko viikonlopuksi, joten mummu päätti, etteivät synttärivieraat tee tiskiä talon emännän riesaksi, vaan käytetään KERTAKÄYTTÖASTIOITA. No juu, olisihan luksusmökissä ollut tiskikone, ja luulenpa, että moni meistä olisi sitä osannut täyttää ja käyttääkin, ei olisi tarvinnut tiskivettä kantaa eikä lämmittää, kuten siinä Muonion mökissä, jossa me tavallisesti mieheni kanssa lomalla käymme.
No, minähän en niin vain suostu kertakäyttökulttuuriin, joten pakkasin meidän väelle muoviset lautaset ja mukit mukaan, muovirasiaan lisäksi haarukat, veitset ja lusikat. Ja kun tiedettiin, että ohjelmaan kuuluu makkaranpaisto- ja kahvitteluretki laavulle, niin ehdotin myös muutamille muille sukulaisille Facebook-viestin kautta, että jokainen voisi varata mukaansa edes sen oman kahvi-/juomamukin, jota voisi käyttää (jopa tiskaamatta!) koko viikonlopun. Sain viestiini kyllä hyvää palautetta, mutta silti en nähnyt kellään muulla omia mukeja matkassaan. Toki olin ottanut muutaman ylimääräisenkin, jotka sitten raijasin repussani Kellarilammen laavulle.

Meidän väki sitten söi ja joi koko viikonlopun niillä samoilla astioilla, kukin huolehtien omien astioidensa puhtaudesta, kun samaan aikaan muut käyttivät laskujeni mukaan vähintään parisataa mukia tai lautasta, siihen päälle vielä muoviset sosimet. Ja mikä kaameinta, kaikki meni sekajätteeseen. Olkoonkin vaikka kuinka hieno ja moderni lomakylä, niin jätehuolto siellä on täysin takaruvella. Niinpä keräsin tuomastamme vesimelonista jääneet kuorenpalaset bioskaan ja toin mukanani kotikompostoriin. Olisinhan toki VOINUT alkaa lajitella toisten pois heittämiä astioita, yhteen säkkiin kartonkiset, jotka olisivat kelvanneet kartonkikeräykseen ja uusiokäyttöön, ja toiseen säkkiin muoviset energiajätteeksi. (Isäntäväelle olisi jäänyt pieni nokko sekajätettä, ja mulle ehkä vähän lisää kompostijätettä...) Mutta olin jotenkin niin lamaantunut, ettei tullut mieleeni. Tuota lamaannusta on kertynyt tässä pitkin aikaa törmättyäni jatkuvasti käsittämättömään nihkeyteen suhteessa ekologisuuteen.

Ensi viikonloppuna juhliaan viettävä sankari on kanssani yhtä kataannoksis kertakäyttöisyyteen, ja hän onkin tehnyt astiainventaarion, jonka mukaan isommallekin juhlaväelle astioita riittää, eikä tarvitse turvautua edes kartonkiin, vaikka se palaisikin kätevästi saunan pesässä ja vaikka juhlapaikalla ei ole edes kunnollista tiskausmahdollisuutta (yksi allas ja pieni kuivauskaappi).

Lamaannuksesta ja vastaiskuista huolimatta en aio luovuttaa vieläkään. Sisko antaa toivoa.