Katkeruudesta

Minun on pitänyt kertoa yksi tapaus sieltä SLEY:n pienestä raamattukoulusta, jota käytiin Pattijoella marraskuun lopulla. Siellähän käytiin viikonlopun aikana läpi efesolaiskirje. Viimeiseen lukuun liittyen viimeisen luennon otsikoksi oli laitettu "miten pääsen eroon katkeruudesta". Kurssin opettajien toivomuksen mukaan väki keskusteli ja kyseli, etenkin tämä viimeinen aihe keskustelutti runsaasti.
Itsekin kysyin, mistä sitten tietää päässeensä eroon katkeruudesta. Jos siihen on pyytänyt apua Taivaalliselta Isältä, niin voiko/saako/ täytyykö uskoa saaneensa, vaikka edelleenkään katkeruuden kohteen seurassa ei erityisen hyvin viihdy, vaan mieluummin välttelisi. Eräs paikalla ollut nuorimies sivusi asiaa vastaten, että me voimme ja meidän tuleekin rukoilla niiden puolesta, joille olemme katkeria, ja sillä tavoin se oma asenne voi myös muuttua. Siinä samassa äkkäsin jotain ja mua lakoi melkein naurattaa Taivaallisen Isän rukousvastaus, jonka hoksasin saaneeni. Onhan niin, että olen toisinaan koettanut rukoilla sen yhden työpaikkakiusanhengenkin puolesta. Oma asenteeni ei ole muuttunut, eikä puhettakaan, että kollega myöskään olisi yhtään jalostunut. Mutta rukousvastaus tämäkin: big boss siirtääkin minut toiseen työpisteeseen, ja näin pääsen irti ja eroon katkeruuden aiheuttajasta.