Kolmas kirkko toden sanoo

Toisinaan meillä käydään kuvaannollista kädenvääntöä siitä, mihin kirkkoon suuntaamme. Niitä kun on tässä alle kymmenen kilsan säteellä kolmekin kipaletta, siis pelkästään luterilaisia. Oikeastaan on neljäskin, partiolaisten metsäkirkko, mutta siellä ei ole joka pyhä toimitusta. Rehellisyyden nimissä on sanottava, että vielä useammin vängätään siitä, lähdetäänkö ensinkään kirkkoon.
Tänään oli siitä merkittävä pyhäpäivä, että Raahen kirkossa pidettiin ensimmäinen jumalanpalvelus reilu vuosi sitten alkaneen totaaliremontin jälkeen. Se helpotti valintaa minun pääni sisällä: ei ainakaan sinne, kun kirkko tulee ilman meitäkin täyteen. Samaan aikaan olisi ollut jumis Pattijoella, saarnaamassa seurakunnan nuorimpiin (ja mun mielestä parhaimpiin saarnamiehiin) kuuluva pappi. Olin ajatellut, että mennään sinne jumikseen pyörillä, käydään lähetyskahveilla ja sitten fillaroidaan Raaheen kurkistamaan, miltä uusittu kirkko näyttää. Mutta lähtömmme viivästyi ja mies ehdotteli, että mentäisiin sittenkin Raaheen, kun sinne pystyy myöhässä tulijat livahtamaan urkuparvelle salaa eteisestä, toisin kuin Pattijoella. Lopulta sitten emme menneet kumpaankaan, vaikka jo (minun vaatimuksestani)Pattijokea kohti lähdimmekin, vaan pyörsimme alkumatkasta ja menimme lopulta Ollinsaaren seurakuntakodille, jossa vietettiin perhejumalanpalvelusta tuntia myöhemmin. Sieltä emme myöhästyneet.
Täytyy sanoa, että sähläyksemme meni nappiin. Jo kehotus synnintunnustukseen osui ja upposi, niin myös saarna. Lapsille(kin) suunnattu ja flanelloilla konkretisoitu saarna meni perille. Erityisesti minua itketti tämän toisen adventtisunnuntain teema, Jeesuksen toisen tulemisen odottaminen. Maranata!
No, kävimme sitten sitä remontoitua kirkkoakin ihastelemassa, koluttiin joka nurkka vessasta sakastiin, mihin vain ei ollut ovet lukossa. Siellä oli kahteen saakka avoimet ovet seurakuntalaisten tulla katsomaan. Mies taisi ottaa kännykällään joitain kuviakin. Enpä niitä nyt tähän saa esille.

Kehtaanko edes tunnustaa, että aamulliset vänkäämiset ja muutama muukin pikkuriesa olivat edelleen kaihertamassa mieltäni, josta syystä luullakseni olen ollut kärttyisänä. Kärttyisyyttäni ei vähentänyt suuri suuni. Kas kun tänä iltana Raahen kirkossa on (jo alkanut) Jari Sillan.pään konsertti ja keikkaporukka alkoi roudata kamoja kirkkoon meidän siellä vielä ollessamme, niin tapahtui tämmöstä: Olimme menossa ulos sivuovesta, kun sieltä tunki punkkaripäinen tyttö kahden kitaralaukun kanssa ja mua rupesi hirvittämään, että tarttis vissiin pyörtää ja poistua muuta reittiä. Mutta kun olimme päättäneet kiertää kirkon joka puolelta ja poistua kyseisestä sivuovesta... No eikös itse maestro tule sitten vastaan ovessa, minä katselin kenkieni kärkiä, ettei tähti vain luule mitään. Ja eikös perässä tuleva mieheni huikkaa (luuli vissiin, etten huomannut), että Aila se pääsi Jarin kanssa samasta ovesta. Käännyin ja miltei tiuskaisten möläytin: "Minä en kuvia kumartele!" Onneksi se ilmeisesti meni ohi korvien, koska ei ainakaan mieheni ollut sitä kuullut. Onneksi hän piti sen verran kovaa meteliä itse toivottaessaan tervetuloa - ja maestro tietysti kiitteli.
Vaikka mua nyt jo vähän naurattaakin, niin kyllä mua silti enemmän hävettää. Minäkös se koetan opettaa, että kaikkia ihmisiä kohtaan tulee käyttäytyä kunnioittavasti :(
Oli tuossa lyhyessä kohtaamisessa yksi hyvä puoli: mieheni. Hän oli suhtautunut vähintään yhtä nuivasti kuin minä moiseen kirkkokonserttiin. Mutta miltei törmättyään illan esiintyjään hän pystyi hylkäämään kielteisen ennakkoasenteensa ja oli hyvillään, että tällaiset artistit tulevat pitämään kirkkokonsertteja. Toki tähän asti meidänkin kirkkomme on ollut edullinen konserttipaikka, mutta vastedes kirkon varaamisesta aletaan sitten periä vuokraa ulkopuolisilta. Ettei kellään tulisi mieleen käyttää vain hyväksi. Kuulinpa sellaisenkin juorun, että joku artisti oli vaatinut konserttiaan varten seurakuntakodin flyygelin siirrettäväksi kirkkosaliin. Se on kallista epälystiä sellainen, vaatii vähintään virityksen tullen mennen.

Nyt kun en ole hetkeen päässyt koneelle, niin tulee vissiin sitten kirjoitettua liikaa kerralla. Topataan tähän horviksi.