torstai 8. joulukuuta 2011

Kolme oharia

Ei kahta kolmannetta ja kolmas kerta toden sanoo. MOT.
Ensin ilmoitti chileläisopettaja, ettei voikaan opiskeluihinsa kuuluvan päällekkäisyyden takia tulla vetämään eteläamerikkalaiseen kuvataiteeseen liittyvää pajaa.
Sitten soitti lähetyssihteeri ja kertoi, ettei hän eikä hänen parinsakaan pääsekään hoitamaan Afrikka-pajaa.
Tänään sitten soitin uudelleen Capoeira-hepulle, kun hän ei eilen vastannut tekstariini, jonka kuoroon pyöräillessäni naputtelin (sujui yllättävän hyvin, se meinaa, että pyörätie oli nätisti aurattu). Niin, capoierakaan ei toteudu. Heppu ei saanut kaveria mukaansa, olisi kylläkin voinut tulla yksinkin hätätapauksessa, mutta sitten olikin läntätty lääkäriaika hänelle meidän paja-aikaan.
Laskeskelin, riittääkö meillä vielä paikat kaikille yläkoulun ja lukion oppilaille. Kyllä riittää, kun olen varannut vähän useamman elokuvavaihtoehdon tällä erää. Kun vain tekniikka pelaisi. Ja nytpä mahtuu srilankalainen tanssi liikuntasalin toiseen puolikkaaseen, ja mukaan isompi oppilasporukka, kun capoeira ei toteudukaan. Toisella puolella salia on Taekwon-Do.
Israel-paja toteutuu, soiteltiin ja viestiteltiin tänään eevan kanssa siitä vielä yksityiskohtia, Venäjä-pajan suhteen olen niin ikään toiveikas. Huomenna puolilta päivin saan viestin, pystyykö Oulun SLS:n toimisto järkkäämään jonkun näin lyhyellä varoitusajalla, sitten saataisiin sitä Afrikkaakin.
Toivottavasti tuo sanonta "ei kahta ilman kolmatta" pitää kirjaimellisesti paikkansa, eikä tule enää yhtään oharia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti