Mukiselkkauksia

Aina välillä olen unissani vanhoissa työpaikoissani. Männäviikolla edellisessäni, yläkoululla. Menin opettajainhuoneen keittiönurkkaukseen ja kauhistuin eteeni avautuvasta näystä. Tiskipöytä oli tupaten täynnä likaisia kahvikuppeja (niitä valkoisia arabialaisia, joita katetaan yleensä vierailijoille), niitä oli ainakin kolmea päällekkäin useammassa rivissä. Sitä enemmän kauhistuin kuitenkin saavinkokoista roskista, joka oli kukkuroillaan kertakäyttömukeja. Aloin ääneen rähistä: "Miksi te ette käytä omia mukejanne?" No, hiukan rauhoituin ja pehmensin asennettani toteamalla, että koululla on tainnut olla jokin tapahtuma ja paljon vierailijoita.

Tälle unelle oli helppoa löytää sylttytehdas (sen lisäksi, että tapanani oli täytellä ja tyhjätä tiskikonetta yläkoululla toistenkin edestä). Viime lauantaina meillä oli naisten vuosikokous eräässä toimistotilassa, jonka keittiön ja astioiden käyttöön olin kysynyt luvan. Mieleeni kylläkin juolahti, että siitäkin huolimatta meille koetetaan kattaa kertakäyttömukit, niin kuin sitten kävikin. Siitä ja sen seuraamuksista kirjoitinkin jo aikaisemmin. Sillä kertaa kävi sitten loppujen lopuksi ihan hyvin. Mutta aina asiat eivät hoidu kuntoon yhtä helposti. Jouduin vielä toiseenkin kertakäyttömukiselkkaukseen päättyvällä viikolla, siinä toisessa ja tämän vuoden viimeisessä kevätkokouksessa kirkkokuorossa. Sillä kertaa muistin ottaa varalta oman mukini mukaan arvellessani, että kahvivastaavat tuovat kertakäyttöisiä, niin kuin toivatkin. Hain kuitenkin alakerran sosiaalitiloista astianpesukoneesta puhtaita kuppeja samalla kun tyhjäsin siellä koneen kaappiin, ja katoin niitä vaihtoehdoksi kertakäyttöisten rinnalle. Toki muutama kuorolainen valitsikin ekologisemman. Ei siinä muuten mitään olisi ollutkaan, mutta sain kokouksen puheenjohtajan suivaantumaan itseeni, kun selitin tinkimätöntä jääräpäisyyttäni sillä samalla pointilla, josta myös kirjoitin tuossa aikaisemmassa postauksessani - koskien eri mukien hiilijalanjälkiä. Hänen puheenvuorostaan sai sellaisen käsityksen, että olin käyttäytynyt loukkaavasti kahvin tarjoajia kohtaan. Asia vaivasi tietty minua niin paljon, että kokouksesta kotiin palattuani lähetin sähköpostia kahvirouvalle. Hän vakuutteli vastauksessaan, etten ollut loukannut. Lisäksi hän kannusti säilyttämään omat periaatteeni. Loppukaneetissaan hän vielä kehoitti pysymään "aitona luonnonlapsena", jonka seurassa ei tarvitse jännittää. Iloitsin ja liikutuin hänen kauniista sanoistaan.

Mitä tulee kertakäyttömukiin, niin siitä on tullut minulle kenties jopa pakkomielle, mutta ainakin se on minulle symboli tämän ajan hengestä, välinpitämättömyydestä ja mukavuudenhalusta. Aivan yhtä hyvin - tai jopa paremmalla syllä - se symboli voisi olla myös esimerkiksi muovikassi, mutta tulin valinneeksi pahvimukin, koska sen käyttöä ei useinkaan osata kyseenalaistaa (ja koska sen valintaan liittyy usein juuri mukavuudenhalu eikä suinkaan pelkkä unohtaminen, kuten muoviseen ostoskassiin turvautumiseen saattaa liittyä). Muovikassin vaihtamisesta kestokassiin sentään puhutaan, ja nyt eräs kauppaketju myy kierrätysmuovista tehtyjä muovisia ostoskasseja, rujonharmaita tietty.
Koskahan hoksataan ruveta kauppaamaan ihmisille omia kestokuppeja iskulausein: "Ei enää jätevuoria! Hanki sinäkin kuppi, jota voit käyttää uudestaan ja uudestaan. Vuosisadan shokkipatentti. Pese ja käytä!"