Lepopäivän työtuumailuja

Muistan äitini kertoneen, että joku oli joskus mammaa moittinut, kun hän ei ollut tullut kirkkoon vaan oli mennyt peltotöihin sunnuntaina. Mamma oli kuulemma vastannut, että lienee parempi, jos hän pellolla ajattelee Jumalaa kuin jos hän kirkossa ajattelisi peltoja.


No, mä nyt olin kuitenkin kirkossa tänään, enkä siellä edes juurikaan ajatellut työasioita. Saarna oli tällä kertaa sen verran mielenkiintoinen, sisälsi varsin freesiä näkökulmaa tutusta Raamatun kohdasta (syntinen nainen fariseus Simonin kodissa).


Mutta näin lomallakin ajatukset lähtevät töihin. Ei kuitenkaan mitenkään raskaassa tai muuten kielteisessä mielessä. Toin perjantaina mukanani pahvilaatikollisen "paperitöitä" uhmaten kaikkia työhyvinvointiohjeita. Ne tosin eivät koskene tämänsorttisia papruhommia: kartonki-, leikepaperi- ja sateenkaaripaperipalojen lajittelua. Siinä lajitellessa pää työstää erilaisia askartelutöitä, joihin voisi erilaista silppua upottaa.


Vakavasti puhuen, työtilanteeni on edelleen auki, kuten toki eräiden muidenkin kuntamme opettajien. Myös omat ajatukseni, toiveeni ja odotukseni ovat heitelleet sinne tänne talven mittaan. Muistelinkin niistä aikaisemmista ajatuksistani kirjoittaneenikin tänne . Sen kirjoituksen jälkeen on ehtinyt olla yksi opettajainkokous, jossa johtajaopettaja kertoi terveisiä kojo-kokouksesta (=koulunjohtajat). Hän kertoi sen suunnitelman, mistä stj oli minulle jo ennen joulua vihjaissut, että toinen miesopettajistamme mahdollisesti siirrettäisiin takaisin sille koululle, mistä hänet oli vuosi sitten siirretty "meidän taloon". Syynä se, että tuonne toiselle koululle muodostuu miesopettajavajaus, koska heidän rehtorinsa siirtynee hoitamaan eläkkeelle jäävän yläkoulun rehtorin virkaa. Vaikka tieto ei tullut minulle uutisena eikä puun takaa, olin yhtä vaitonainen ja tyrmistynyt kuin muutkin opettajat. Olin ehtinyt jo itse suunnitella asiat toisin. No, minä en olisi minä, ellei mieleni alkaisi välittömästi sopeutua muuttuviin olosuhteisiin. Ja niin näyttää sopeutuvan miehenikin. Kerrottuani kotona kokousterveisiä, mies meni nettiin ja alkoi etsiä meille tupaa nykyisen kouluni lähistöltä. Ja kyllähän netistä löytyy vaikka mitä. Ehdin jo hullaantua ajatukseen, että voisin kulkea työmatkat pyörällä. Ja vastaavasti kuoromatka kerran viikossa autolla, jos haluan jatkaa tutussa kirkkokuorossa. Ottaisin kanttorinkin kyytiini matkan varrelta. Olisi huomattavasti ekologisempaa ja liikunnallisempaa kuin se, että kuljen työmatkat autolla ja kuoromatkat kerran viikossa pyörällä.
Mutta eräänä aamuyön valvehetkenä tulin ajatelleeksi, mitä sitten tekisimme tälle kaupunkikodillemme. Lapsilla on pahimmoilleen opiskelut kesken tuolla täällä, joten ei voi siihenkään turvautua, että joku heistä olisi tässä kotimiehenä. Mies jo puhui talon myynnistä, mutta siihen ajatukseen en kuitenkaan niin vain sopeudu.
Kuten sanottu, kaikki on edelleen auki, joten eipä hötkyillä asuntokauppojen kanssa. Koetan pysyä yhtä avoimena kaikille vaihtoehdoille, vaikka viime aikoina olen alkanut entistä enemmän tykästyä nykyiseen työpaikkaani. Ja olen jopa kokenut, että minut saatettaisiin sinne hyväksyäkin, kollegat tietysti, mutta että kenties vanhemmatkin.