perjantai 25. marraskuuta 2011

Kynää vailla

Pitäisi olla sellainen kaulaan ripustettava kynä, ihan vain lyijööspännän pätkä. Olisi vaikka sellainen pieni kotelo taikka kaulapussi, jossa se kynä olisi. Ja pikkuinen muistilehtiö. Ja kun ne sitten osaisi kaivaa esiin aina, kun tulee joku ajatus, idea tai muisto mieleen, että siinä paikassa kirjoittaisi sen muistiin. Ja sen kotelon pitäisi olla vedenpitävä ja pestävä, jotta se voisi olla vaikka saunassakin mukana. Sopevan ohut myös, ettei puseron alta häiritsevästi pömpöttäisi. Eikä nauha saisi kuristaa kaulaa, jotta muistiinpanovälineet voisivat olla sängyssäkin mukana. Ai että mihin niitä siellä tarvitsisi? No, että aamulla voisi tuoreeltaan kirjoittaa unet ylähä. Viime yönäkin kattelin kahta niin mielenkiintoista unta, jotka aamulla muistin alusta loppuun. Mutta nyt on enää toisesta pääajatus tallella pääkopassa: se että ystäväni Dalia tuli kylään.

Ja oppilailla pitäisi olla sellaiset kaulakukkarot myös. Mutta muistivihkon tilalla kynän kaverina niissä pitäisi olla pyyhekumi. Ja sekä kumissa etä kynässä pitäisi olla naru taikka kumilanka perässä, jotta ne tarvekalut palautuisivat käytön jälkeen tallelokeroonsa.

Niin että voisiko joulupukki tehdä ja tuoda meille sellaiset? Tusinan verran pusseja piisaisi aluksi.

3 kommenttia:

  1. Minäkin olen tuota miettinyt, että miten saisi pidettyä kynät saatavilla, kun pakkaa kaikki jonnekin häviämään, vaikka miten ostaisi... Ajatuksiani en taas enää osaa kynällä pukea sanoiksi, kyllä pitää näppäilemään päästä. Kynällä on IHAN liian hidasta. Mutta ihan kumman paljon sitä kynää vielä tarvitaan; kauppalistan tekoon, korttien kirjoitteluun, sanaristikoiden ratkomisiin... =D

    VastaaPoista
  2. Mulla on sellainen pieni nahkakantinen musta kirja, joka on kaulakoru! Siellä on ajatuksia, ideoita, vaikka mitä. Siinä ei ole kyllä kynälle paikkaa. (taiteilija S Yli-Mäy-ryllä on melkein samanlainen, aina mukanaan)

    VastaaPoista
  3. Joo, kyllähän se näppäilykin kävisi, mutta mullei ole sellaista kommentaattoria tai mitä niitä hienouksia onkaan, joka sitten mahtuisi aina mukaan, olisi käsillä ja jossa olisi aina virtaa. Hmmm.. virtaa.... kynä olisi ekologisempi.
    Missä Vilukissin kynä sitten on? Plakkaris? Veskas? Vai purkissa pöydällä?

    VastaaPoista