Synkeät aatokset

Oli jonkin sortin virhe pitää vapaapäivä sen jälkeen, kun oli tullut tieto tulevasta "työnkuvan muuttumisesta". Koko kaunis päivä on mennyt ensin murehtiessa ja sitten harmistuneena. Näin ne pitävät hullua jännityksessä ja köyhää kyykyssä. Stj vastasi tänään sähköpostiini ilmoittamalla, että palaveri on maanantaina klo 14. Menee siis vielä viikoloppukin pilalle sitä jännätessä, että laitetaanko minut kenties jo heti joulun jälkeen jonnekin sivukoululle luokanopettajan hommiin. Kun ei tiedä, mitä on kaavailtu, niin mielikuvitus luo mitä eriskummallisempia vaihtoehtoja. Kuoroon polkiessa kiukuttelin itsekseni, että olen koettanut olla uskollinen työnantajalle jo reilut 20 vuotta, mutta silti koen itseäni kohdeltavan kuin ongelmajätettä. Olisipa mainiota, jos joskus tulisi vaihteeksi kutsu "kriisipalaveriin, kun jostain syystä ei olekaan tarvetta tänä vuonna muutta työnkuvaa".
Tänään olisi ollut hieno sää pyykkäykselle ja karpalosuolla kulkemiselle (kuorokaveri oli käynyt). Muta minä vain nyhräsin viimeistellen ompeluksia. Siinä työmurheita vatvoessani mietin sitäkin, että jos tässä alanvaihtoon minut ajettaisiin, niin ompelemaan en ainakaan ryhtyisi työkseni. On se niin tylsää hommaa, että kyllääntyisin kohta. Ainakin tällaiseen sarjatuotantoon. Puuvillanauha loppui - onneksi - kesken. En olisi varmaan enää yhtään jaksanutkaan. Toki varmaan yleinen paha tuuli ja alituinen huokailu sai ompelemisen maistumaan entistä happamemmalta.