Ihmismieli ja psyyke on sitten jännä apparaatti. Toisaalta on se muutosvastaisuus. Mutta sitten kun saa vähän tiedonvaloa tulevaisuuden hämäryyden ylle, niin mieli alkaakin välittömästi sopeutua löytämällä muutoksesta hyviä puolia. Näin ainakin minulla, en tiedä muiden päänsisäistä defenssimekanismeista.
Nyt on ruokatunti, vielä 20 min, ja keskusradiosta soi tukari-radion valitsemaan reipasta musiikkia. Minä hytkyn tahdissa täällä työtilassa, kun ei ole muita läsnä.
Tänä aamuna menin kysymään rehtorilta, tietääkö hän yhtään, minkälaista työnkuvan muutosta minulle ollaan kaavailemassa, niin hän kertoi, mitä tiesi. Välitön helpotuksen tunne. Se oli se epätietoisuus, joka lisäsi tuskaa.
Mutta kyllä äsken kalakeittoa nauttiessani jouduin nieleskelemään kyyneleitä, kun katselin ruokailevia lapsukaisia. Luopumisen tuskaa.
Ensi vuoden alussa on jäämässä eläkkeelle eräs kollega eräältä kyläkoululta, ja siellä tarvittaisiin sitten eskariopea... Sellaista palaveriasiaa on siis tiedossa maanantaina, eikä minun tarvitsekaan mmiettiä ja arvailla koko viikonloppua. Kiitos ja ylistys.
PS. Pakko lisätä tähän vielä Päivän Sana, jonka bongasin tuosta sivusta: "Minä nostan silmäni vuoria kohti, mistä tulee minulle apu? Apu minulle tulee Herralta, joka on tehnyt taivaan ja maan." Psalmi 121:1-2
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Niinhän se usein menee, että "peleko on pahempi kuin paukahros". Onneksi osaat suhtautua noin hyvin muutoksiin. Tuolla tavalla sitä paremmin jaksaakin. Minua tuossa ehkä rassaisi se, että en itse ole saanut vaikuttaa mihinkään, vaan kaikki annetaan ylhäältäpäin. Muutenhan muutokset yleensä tavalla tai toisella avaavat mahdollisuuksia ja vaihtelu virkistää :)
VastaaPoistaKun yksi ovi sulkeutuu, niin aina jostain raottuu joko ikkuna tai se toinen ovi...Onhan se niin, että kun yksin pähkäilee, niin alkaa maalailemaan vaikka mitä seinille ja kaikki ongelmat ja pelot sen kuun VAAN suurenee. Joskus kyllä se tieto lisääkin tuskaa, onneksi ei nyt.
VastaaPoista