Olen tullut ennenkin maininneeksi, että välillä olen ajautunut fundeeraamaan alanvaihtoa. Ei siksi, ettenkö tykkäisi opettajan hommasta, vaan sen välillä suurempana ja välillä pienempänä vellovan riittämättömyyden tunteen takia.
Nyt kun tulevaisuuden työtilanne on taas ollut paksun tietämättömyyden ja epävarmuuden verhon takana, niin olen huomannut toisinaan ajattelevani muita ammatteja. Mutta lähinnä poissulkemisnäkökulmasta: mihin hommiin en ainakaan ikänä lähtisi - kenties edes nälkäkuoleman uhalla.
Eilen palatessamme laskiaisriehasta ja myyjäisistä näin pari miestä duunissa, joka äkkiseltään syöksyi kauhistusammattilistani kärkeen, ja korkealle sinne. Nämä oransseissa haalareissaan olevat ammattilaiset keikkuivat sellaisessa nosturintapaisessa korjailemassa jotain korkeajännitejohtolinjapylvästä. Siinä hommassa yhdistyy kaksi kammotustani: korkeat paikat ja SÄHKÖ!! Hassua kyllä, isäni isä ja kaikki hänen poikansa olivat jonkinsortin tolppa-apinoita, käyttääkseni nyt poikkeuksellisesti mokomaa ilmausta, joka taitaa kuvastaa käyttäjiensä kateutta toisten rohkeutta kohtaan... En ole tainnut siis periä sitä puolta isästäni, sähköpylvästaitoja. Tosin voi olla niinkin, että koska sekä pappani että toinen setäni menehtyi juuri noissa tolppatouhuissa, niin siitä kenties juontaa alitajuiset pelkoni niin korkeita paikkoja kuin sähköäkin kohtaan. BTW, sain veljeltämme tuon vanhan kuvan, jossa hän ja vanhin veljemme ovat isän kyydissä tolpassa. Meidän isä oli nuorempana voimamies.
No, on mulla mielessäni niitä muitakin ammateja, joihin minusta ei olisi tai joita en haluaisi tehdä: kaikki autonkuljettamiseen liittyvät työt ja kaikki anniskeluun liittyvät työt sekä kaikki myyntityö (etenkään en suostuisi myymään mitään epäterveellistä, kuten viinaa tai tupakkaa enkä mitään turhaa, niinku muovikasseja... enkä mä saisi mitään muutakaan myytyä.) Eipä siinä paljon muita jää jäljelle kuin opettajan hommat.
heh, siinä se...pitäisi kuule vaan olla avoimin mielin ja sanoa, että vaikka sikalanhoitajaksi me pystymmä. Taitaa vaan olla se, ettemme sinne halua. Alaa olisi pitänyt vaihtaa joskus, kauan sitten jo, ainakin mun. Nyt ei enää jaksa!
VastaaPoistaTuo kuva on kyllä erinomainen. Vaikka siinä ei ole nykymaailman turvaverkkoja ja muita vempeleitä, siitä huokuu turvallinen läheisyys isän ja poikien välillä - ja se pojille ilmeisen tärkeä mahdollisuus pieneen jännitykseen ja kohoamiseen arkisen elämän yläpuolella...
VastaaPoistaItse asiaan. Never say never on ihan hyvä elämänasenne. Se tarkoittaa mahdollisuutta muutokseen mutta myös mahdollisuutta vanhassa pitäytymiseen.
Vilukissi, nuo maanviljelijän, puutarhurin, karjankasvattajan yms. luonnonläheiset hommat mulla olisi hyvänä kakkosena nykyisten jälkeen, ellei olisi EU:ta riesana. Nuorempana, jos en olisi päässyt opettajankoulutukseen, olisin seuraavana keväänä hakenut puutarha-alalle.
VastaaPoistaMm, kuva on tosiaankin ihana. Isin sylissä en minäkään olisi pelännyt sähkötolpassa. Olen samaa mieltä "never say never" - paitsi sanon taksikuskin ja baarimikon hommille :(
Hehee. En ihan kykene sinua kuvittelemaan baarimikoksi. Siinä saattaisi asiakasvirta tyrehtyä, jos kävisit sormi pystyssä opastamassa örisevää joukkoa kuinka tölkit ja pullot lajitellaan ;-) Melkein kaikkeen muuhun tässä maailmassa uskon sinun pystyvän. Olet sinä sen verran monitaitoinen ja sisukas nainen.
VastaaPoistaMillan, sama vika olisi varmaan kaikessa myyskentelyssä, kun yrittäisin vaikuttaa asiakkaiden kulutustottumuksiin: "Et sinä tuota tartte..."
VastaaPoista