torstai 16. elokuuta 2012

Kasvatustyötä

Voi kun on ollut mukavaa töiden jälkeen vaihtaa kevyttä työvaatetta ylle ja painua pihalle. Kastelua(!!) ja lapiohommia lähinnä. Herukoihin en ole vielä koskenut, kun mustat eivät ole alkaneet varista eivätkä punaiset ole vielä kaikin kypsiä. Niin, sekin on ollut tosissaan mukavaa, että olen saanut viimein vajennettua sadevesiastioita ja jopa niistä osan tyhjättyä kastelemalla.
Huomasin tässä yhtenä päivänä, että olen puhunut höpöjä. Ei minulla ole kahta begoniaa pihassa, kun eihän se hautausmaan roskiksesta onkimani ole lainkaan mikään begonia. Taitaa olla joko ahkeraliisa tai mustanmerenruusu, jotka aina iloisesti sekoitan keskenään - ja nyt vielä pekuuniankin kanssa.

Mies huikkii pihalta, että ukkonen jyrähtelee. Taivas on tästä katsottuna aivan kirkas, mutta kohta täytynee mennä keräämään pyykit narulta.

Sellaista olisi suunnitelmissa, että kaivankin kokonaan vanhan mansikkamaan ylös (aluksi ajatelin vain harventaa poistamalla keskimmäisen tarhan). Siihen tilalle tekisin tosi leveän kohopenkin - nyt kun olisi taas noita orapihlajan oksia sen sydämeksi haudattavaksi. Mansikoita laittaisin vähän vanhaan kohopenkkiin ja toiseksi vanhimpaan laittaisin ensi kesänä kesäkurpitsaa ja härkäpapua. Lipstikka täytyy myös siirtää, kun nyt se on tulevan kohopenkin etunurkassa varjostamassa. Sille löytynee sopiva kolo syrjemmästä.

Muutakin kaivuuhommaa haluaisin ehtiä ja jaksaa tänä syksynä: iänikuista perennapenkkien puhdistusta ja uudelleen järjestelyä. Samalla tekisin tilaa niille uusille tulokkaille, jotka Millan lupasi laittaa minua odottelemaan purkkeihin (sydän, hymiö ja tykkäyspeukku).

  Pikkusydäntä, valkosipulia ja maloppia - niin ja pienesti karpaattienkelloa

3 kommenttia:

  1. Mun pitäisi laittaa ilmasipulit maahan, sain Nettimarttalta. Onko sulla sellaisia sipuleita, ovat hyviä syötäviä! Meillä ei ole ollut koko kesänä ukkosia, tahdo kehdata sanoakaan, että jotenkin kaipaan sellaistakin ilmaa. On kyllä tosissaan ollut melkoisen kurjaa olla tällä viikolla töissä.

    VastaaPoista
  2. Mä en ole itse asiassa vielä kertaakaan kokeillut minkään muun sipulin kasvatusta kuin ruoho- ja valkosipulin. Pieni piha rajoittaa ikävästi kokeilunhaluja. Vaan jos ilmasipulit kasvaisikin ilmassa, niin niillehän ei sitten tarvitsiskaan maaplänttiä...?

    VastaaPoista
  3. Apropos, Vilukissi, mun pikkusiskoo on jonkinsortin ukkosfani, ei siinä - vissiin - mitään kummallista ole...

    VastaaPoista