Kesäseuramatkapäiväkirja osa 2

Hohhoijaa, pitäisi oikeastaan kirjoitella nyt mökkireissupäiväkirjaa, mutta olen jotenkin kronologisuuden orja. Järjestyksen ihminen  (jos siskoo luet tätä, niin älä yhtää hirnu).

Tulimme taas päivän etuajassa pohjoisesta (johon reissuun palaan myöhemmin), ja nyt kun mies on mennyt maanpakoon asuntovaunuun katsomaan olumppialaisia, niin voinen yrittää rauhassa jatkaa kesäseuroista.

Seurat alkoivat osaltamme perjantaina kuoroharjoituksilla aamukymmeneltä. Kuoronjohtaja Ilpo oli hyvillään piskuisesta laumastamme, joka oli paljon suurempi kuin hän oli odottanutkaan. Hän tosin tiesi porukan vielä kasvavan päivän mittaan. Toiset harjoitukset sovittiin samalle päivälle kolmeksi, jolloin väkeä olikin kenties tuplasti aamuun verrattuna. Erityisesti Ilpo iloitsi meidän alttojen suuresta määrästä, niistä kun kuulemma on yleensä pulaa, kun melkein kaikki naiset haluavat laulaa melodiaa.
Saimme iloksemme ruokailla ilmaiseksi muiden talkoolaisten kanssa harjoitusten jälkeen ennen kuin varsinainen seuraruokatarjoilu alkoi ja Heinis-kahvila avautui. Selitettäköön tuo Heinis samantien. Kahvilan nimi tulee siitä, kun sen tuotto menee Kangasalla sijaitsevan UH:n Heinäkallion leirikeskuksen hyväksi.

Talkooruokailun jälkeen jätimme seminaarin väliin, niin meillä oli aikaa käydä kävelyllä ja tutustumassa Lapinlahden kirkonkylään. Emme kuitenkaan kävelleet Matin ja Liisan asemalle saakka, olisi pitänyt lähteä toiseen suuntaan ja jatkaa muutama kilometri. Idylliseltä näytti nykyinenkin asemarakennus, joka ei tosin tähän kuvaan mahtunut. Mitä lie makasiineja oli Asematien varressa.
Kävelyn ja kauppareissun jälkeen otin vielä päiväunet asuntovaunussa ennen Aino-kuoron harjoituksia klo 15. Neljältä oli avajaiset, joissa musiikkia esittivät Paljaat jalat -kuoro sekä haminalaiset Suortin sisarukset. Myös Matti ja Liisa pistäytyivät avajaisissa kyselemässä junan saapumista... (Voi sentään sitä klassikkoa, "Raatatie on tehty rauasta!" "Ja vestie on tehty veestä ja maantie maasta".)

Avajaisten ja kolmansien kuoroharjoitusten jälkeen käytiin syömässä monitoimitalon ruokasalissa. Oikeat astiat! Ei kertakäyttöjätettä!! Sitten kuuntelimme entisen kirkkoherramme raamattutunnin ja yllätyimme molemmin positiivisesti.

Ekan seurapäivän päätteeksi mies saatteli minut kirkkoon iltaseuroihin, kun hän itse lähti hikilenkille tasapainottamaan verensokereita. Kuvassa puheenvuoroa käyttämässä vankilalähetti, evankelista Helvi Lahtinen. Myös mm. Niilo Hakala piti lyhyen seurapuheen perjantai-iltana. Kirjamyynnissä äkkäsin Niilon elämäkertakirjasta, että hänellä on huikea titteli/sotilasarvo, peräti viiden sanan yhdyssana: yleisesikuntaeverstiluutnantti. Mä sitten tykkään yhdyssanoista, kun ne on oikein kirjoitettu! Kolmas puhuja oli Kerttu Nygren, lähetystyöntekijä, jota on aina ilo kuunnella. Sitten oli sellainen nuorimies, entinen vankilakundi (Helvin ex-asiakkaita), joka lauloi pari omaa lauluaan sekä Leppilammin Minun käteni soi. Laulut kuuluivat hyvin, mutta spiikkauksensa eivät, vaikka hänelle kiikutettiin toinenkin mikki eteen.

Mies oli yrittänyt löytää minut kirkosta lenkkinsä jälkeen, mutta yhytimme toisemme vasta vaunulla.

Lauantaiaamuna kuuntelin vaunussa outoa määintää. Piti kurkata ulos, näkyisikö siellä jostain syystä lampaita. Ei näkynyt, mutta kohta kuului määkäisyjä uudelleen. Puun latvasta. Outo murre noilla savolaisvariksilla. 
Seurapäivä alkoi meillä hitaasti, niin aamun sana kuin aamuseuratkin jäivät väliin, mutta raamattutunnille jälleen ehdimme, eikä se jäänyt ensimmäisen varjoon. Sitten taas nopeasti syömään ja täydellä mahalla Aino-kuoron harjoituksiin. Keskipäivän seuroja seurattiin vain puolella korvalla, jutellen samalla kuopuksemme kummisedän kanssa, joka tekee työtä Lasten Missiossa. Hänellä oli oma esittely- ja myyntipöytä seuroissa.
Iltapäiväseuroissa istuimmekin sitten tiiviisti, jännäten ehkä vähän kuoromme esiintymisvuoroa. Laulut menivät kohtalaista paremmin. Harmi vain, ettei ollut kännykkä mukana, jotta olisi voinut pyytää jotakuta ottamaan kuorostamme kuvan. Mikä hauskinta, mukana laulamassa oli kaksikin äidin serkkua, sisarukset Mikko ja Elma. Kolmas seuroissa mukana ollut sisar Martta ei kuitenkaan ollut kuorohommissa.

Kesäseurojen teema oli Minä olen tie. Juhlaportin viereen oli rakettu heinäpelto kuvaamaan herätyksen alkamisesta kuuluisaa Telppäsniittyä. Uskalsin työn viereen - jos en nyt aivan maata, niin - istumaan.

Lauantai-iltanakin kävelimme kirkkoon matkalaulumessuun. Ehtoollisen vietto kesti pitkään, vaikka oli kahdet jakajat. Niinpä ehtoollisella käytyämme livistimme pikkutauolle ennen salamaseuroja, joissa äidin serkku Mikko laulatti matkalauluja.

Sunnuntaiaamuna piti meidänkin olla ajoissa liikkeellä, koska kuoromme kokoontui pikkuharjoituksiin puoli kahdeksalta. Jotkut kuorolaisparat eivät ehtineet saada edes aamupalaa ennen aamuseuroja, kun aamiaista alettiin tarjoilla vasta tuolloin puolelta. Mutta meillä oli omat eväät vaunussa. Aamuseurojen laulumme olivat astetta vaativampia kuin lauantain laulut, eivätkä ne sitten ihan niin hyvin menneetkään, jälkimmäinen onneksi ekaa paremmin, niin jäi hyvä maku suuhun.

Seurojen jälkeen oli hyvin aikaa laittautua kirkkoon. Sanajumalanpalvelus toimitettiin Suomalaisena messuna (mutta ilman ehtoollista). En ole siihen aiemmin osallistunut, vaikka olen cd:ltä kuunnellut ja messun lauluja harjoitellut ja esittänyt Jedidot-porukan kanssa. Jo pelkästään musiikki oli siis huikea ja koskettava kokemus, mutta kyllä jumiksen kruunasi vanharovasti Päivö Parviainen olemuksellaan ja saarnallaan. Kun saarnavirtenä laulettiin Laulu Suomelle ja kun Päivö-rovasti heilutti kädellään tahtia, en kyennyt pidättelemään liikutustani.

Ennen ruokaa ja ruuan jälkeen ehdittiin laittaa vaunu lähtövalmiiksi. Päätöstilaisuudessa, lähetysjuhlassa oli ohjelman lopussa aika luovuttaa viestikapula eteenpäin, lapinlahtisilta raahelaisille.

Emeritus kirkkoherramme Kalevi pyysi kaikki paikalla olevat raahelaiset lavalle vastaanottamaan kapulaa, niinpä mekin sinne kapusimme. Unohdin, että minun toinen valkoinen sukkani oli veressä, kun olin raapinut hyttysenpuremaa ja repinyt siitä sitten ruven irti. No, sehän passasi, kun kapulanluovutuksen yhteydessä muisteltiin edellistä kapulanvaihtoa ja sitä, että silloin oli toivotettu uusille juhlien järjestäjille "verta, hikeä ja kyyneleitä". Verenvuodatus alkoi hyvissä ajoin. Oli sillä kirkkoherralla sellainen taka-ajatus tuossa lavalle kutsumisessa, että hän sai esitellä ja mainostaa meitä tulevan talkooporukan alkusiemenenä... Pyysin miestäni ottamaan kuvan yleisöstä, koska siellä istui hyvin hollilla Elma-serkku miehensä kanssa. Mies innostui sitten rätkimään muitakin kuvia lavalta käsin.

Tästä yleisökuvasta ei Elmaa löydy, mutta sieltä eturivistä voi bongata uuden piispan Jari Jolkkosen sekä vanhan rovastin Päivö Parviaisen - joka muuten taitaa oikeasti olla tullut vanhaksi: täytettyään sata vuotta hän on näköjään alkanut käyttää kävelykepin sijaan rollaattoria.

Kotimatka sujui leppoisasti siihen saakka, kunnes osuttiin ukkosmyrskyyn. Siten se sujui vielä leppoisammin (lue: hitaammin).

Kiitos Lapinlahti ja tervetuloa ensi kesänä Raaheen! Tai miksei jo tänä kesänä, täällä on viikon päästä valtakunnallinen Israelin Ystävät ry:n kesäkonferenssi.