Finaalin jälkeen

Lopetettuani Norjan matkakertomuksen pullahteli mieleeni yhtä ja toista, mistä olin myös aikonut tai huomasin jälkeen päin haluavani kirjoittaa.

Ensimmäiseksi tämä:

Ystäväni Dalia muisti kotiinpaluutamme edeltävänä iltana, että olin kadottanut Romaniasta ostamani englanti-romania-sanakirjan ja että olin sitä epätoivoisesti mutta turhaan koettanut etsiä useita vuosia. Dalia kysyi, tahtoisinko saada tilalle hänen tyttärensä sanakirjan, jota hän ei enää tarvitse. Mielelläni, mutta kysytään nyt kuitenkin tyttäreltä. Äiti tiesi oikein, tytär antoi sen minulle mielellään, koska ei lukion selvitettyään enää tarvitse sitä. Dictionar pentru toti, sanakirja kaikille. Kiitin, kun sain näin hyvää luettavaa kotimatkaa varten. (Eikä tarvitse enää harmitella ed. sanakirjani katoamista.) Kotona asettelin lahjan toisen tärkeän matkakirjan päälle, Eurooppa-kartastomme, josta on ollut iloa jo Romaniassa käydessämme ja sittemmin Ruotsissa ja Norjassa.

Verdens Endessä käydessämme siellä sattui olemaan joku työporukka tai vastaava ryhmä, joka lauloi Abban Mamma Miaa useaan kertaan, mutta omilla sanoilla. Arvaahan sen, että vähemmälläkin biisi jää korvamadoksi pitkäksi aikaa. Syntikka säestämässä, toimitusta myös kuvattiin isolla kameralla.

Kuvassa näkyy taustalla myös tuo outo kivipytinki, jonka katolla vielä oudompi ongenvapa. Olisiko tuo rakennus ollut se 1000-vuotinen paikka, jota opaskilvessä mainostettiin? Siinä tapauksessa graffitien tekijät ovat kyllä toimineet nolosti kammin sisällä...

 Kerroin jo hauskasta seurastamme, mutta siitäkin haluan laittaa yhden kuvan esimerkiksi. Pelkästään pyykin ripustelu voi olla viihdyttävä ohjelmanumero, riippuen ketkä sen tekevät. Usein itsekin lyöttäydyin Dalian avuksi, mutta vielä hauskempaa oli katsella, miten Emil avusti vaimoaan. Ensin hän valitsi päähänsä keltaisen pyyhkeen ja näytti kovasti tyttäreltään. Sitten hän huomasi ruudullisen liinan ja totesi "A.ra.fat":

Ripustussession jälkeen seurasi ketjukuvausta: mieheni napsi kuvia jostain mustasta linnusta puutarhan nurkassa, Emil salaviedoi kuvia räpsivää miestäni - ja lopulta minäkin heräsin kameraa käyttämään ja ehätin saada molemmat kameramiehet kännykälleni. En tosin julkaise sitä kuvaa.

Kun yritimme laskea, monettako kertaa olimme vierailulla Norjassa, Dalia hoksasi, että tsekataan vieraskirjasta. Vaan sittenpä huomattiin, ettemme olleet kirjoittaneet siihen mitään viime kesänä. Enkä silloin myöskään pitänyt nettipäiväkirjaa. Huomasin, kuinka vaikea oli yrittää muistella, mitä silloin oli tehty ja tapahtunut. Siksikin vieraskirjaan on mukava kirjoittaa muistiin vähän pitemmästi ja seikkaperäisemmin. No joka tapauksessa laskettiin, että tämä oli viides kerta. Eikä neljäs, kuten ensin kuvittelin.

Kun palasimme yhdessä Dalian kanssa kotiin päin hänen työpäivänsä jälkeen, kuulimme satakielen laulavan ihan lähellä. Siellä se istui ison kuusen latvassa. Vielä lentoon lähdettyäänkin se jatkoi konserttiaan. Ja mies sai siitä videon :) Samaisen kuusen kohdilla kasvoi ojanpyörtänöllä iiris:

Yksi helpoiten tunnistettavista ja varmaan kuvatuin kukka oli kuitenkin rhodo:

Alppiruusujen kukinta oli parhaimmillaan. Ja niitä oli melkein joka pihassa. Mutta sitten oli niitä kaikensorttisia pieniä luonnonlajeja, joista otattelin kuvia voidakseni kotona yrittää kasvion avulla tunnistaa. Höpsis.

Tätä punaista käpyä en itse edes nähnyt, mies sen bongasi kamerallaan. Lajinmääritys on jäänyt toistaiseksi arvoitukseksi.

Tämä näyttäisi joltain kohokkilajilta, ilmeisesti se on nurmikohokki, vaikka Otavan värikasviossa nuo pullukat eivät olleet noin punertavia.

Voi olla, että vielä myöhemmin mieleeni putkahtelee Norjan muistoja, mutta putkahdelkoon vaan. Päätän nyt kuitenkin viimeiseen kuvaan. Ettei Totuus unohtuisi:

Taulu Leksmannsmisjonin kirkkosalin seinältä. Olen melkein sataprosenttisen varma, että yläreunassa lukee "Se on täytetty". Alareunassa taas on ensimmäinen lause jakeesta Jesaja 53:5 "Mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden".