Sen poikki ajellessamme jälleen kerran mielessäni vertailin näkymiä ja tunnelmia kotomaamme koko kuvaan: vähintään yhtä kauniit metsä- ja järvimaisemat, erona vain Ruotsin puolella paremmin hoidetut pihapiirit ja sievemmät talot. Ja se ajoreittimme pikkukylien kautta oli ihmeen siisti, ei juuri näkynyt tölkkejä, pulloja tai muuta poisheitettyä roskaa. Ja uskokaa huviksenne, silmäni ON kehittynyt erottamaan pullot ja tölkit ojanpohjilla. Myönnytyksenä Suomen puolesta sanottakoon, että paluumatkalla kyllä eräälläkin levähdyspaikalla löytyi pikkuinen yksityinen kaatopaikka - josta keräsimme lasipullot mukaamme, vaikkeivät palautuspulloja olleetkaan. (Sieltä taisi löytyä kuitenkin myös ne viimeiset kruunut viineriostoksiimme.) Sitä paitte ne ainoat näkemäni nuuskasyljet olivat roskiksessa...
Millä me voisimme päästä edes tasoihin Ruotsin kanssa turistikilvassa? Ehkäpä turisteja Suomeen vetää kaikenmaailman hulluudet? Ei olisi silti pahitteeksi pitää Suomi siistinä, kuten takavuosina kampanjoitiin, eikä myöskään haittaisi pyrkiminen iloisempaan, ystävällisempään, kohteliaampaan ja sosiaalisempaan asenteeseen niin käypäläisiä kuin kaikkia muitakin kanssaihmisiä kohtaan.
Mutta kaikkea tätä matkalla fundeerattuani ja kotiin palattuamme huomasin vielä erään hienon seikan, joka sai minut nostamaan kolminkertaisen hattuni Sveamammalle.
Nimittäin. Olimme poikenneet paluumatkalla Svegin Icaan eväsostoksille, ja meidän piti ostaa myös kahvia, koska suomalaiset kahvit jätimme ystäville Norjaan. Aikamme haettuamme runsaasta valikoimasta päädyimme vaaleaan pannujauhatuspaahtoon. Hyvää oli. Mutta vasta paketin tyhjennyttyä kotona hiffasin, kuinka fiksusti ruotsalaiset kahvinsa pakkaavat: TÄYSIN KIERRÄTETTÄVÄÄN MATERIAALIIN!!!
Jos Suomessakin alettaisiin pakata kahvi muovipussissa paperikääreeseen, niin ei tarvitsisi minunkaan enää kiusata itseäni eikä ompelukonettani kahvikasseja ompelemalla.
(Minulla on nimittäin nytkin tekeillä tuossa lehtikeräyskassi kahvipusseista. Ompeleminen on vain niin TYLSÄÄ!!)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti