Ajoitimme saapumisen Tönsbergiin torstai-illaksi, koska perjantaista sunnuntaihin Dalialla olisi vapaata töistä. Miehensä Emil tuli torstaina ajohommista vasta myöhään, koska hän oli tehnyt töitä varastoon voidakseen itsekin viettää vapaa-aikaa kanssamme.
Perjantaina oleiltiin paljon puutarhassa, ripusteltiin pyykkejä, leikattiin nurmikkoa ja kahviteltiin auringonpaisteessa. Myöhemmin söimme pizzaakin siellä. Illan päätteeksi ajelimme Tjömeen ihmettelemään Verdens Endeä, maailman loppua - tai oikeammin kai laitaa tässä tapauksessa.
Myös paikallisessa kukkaloistossa riitti minulla ihmeteltävää. Otin itse kukkakuvia kameran tilttaukseen saakka ja sitten viisailin miehelle, mitä kaikkia kasveja haluaisin kuvattavan. Tämäkin muistutti metsäkurjenpolvea, mutta kukinto oli paljon suurempi, eikä lehtikään näyttänyt samalta.
Viihdyimme pitkään kauniilla paikalla ja hauskassa seurassa. Ja otimme runsaasti kuvia. Poseerattiin mm. Sjömanns hustrun kanssa samassa kuvassa yrittäen tähystellä hänen kanssaan miestään tulevaksi mereltä. Niin kuin siinä laulussa: "Varjele, Luoja, ihmisen lasta merimiehen muijaksi joutumasta! Merimiehen muija ja kalamiehen koira ne yhdessä rannalla ruikuttaa." Vaan tällä muijalla oli seuranaan koiran sijaan pari lasta.
Ystävämme asuvat maalaismaisessa ympäristössä. Aamuisin herättyä oli hauska ulkona pistäytyessään kuunnella kukon ja monien muiden lintujen laulua. Otin tavaksi pistäytyä asioimassa pikkulan puolella, se kun on nykyään suorastaan eksotiikkaa. Sitäpaitsi ulkohuussiin ei ollut koskaan jonoa eikä tunkua. Siellä naureskelen aina tälle runolle:
Torstai-iltana toiseksi nuorimmalla oli koulutehtävänään kirjoittaa viisi eri tyylejä edustavaa runoa. Sutjakasti se häneltä sujui. Vasta kuvia katsellessamme hoksasin, että tuossahan olisi ollut yksi. Mainittakoon, että yllytyksestäni hän kirjoitti yhden runon suomeksi, nimittäin joulupukki, joulupukki, valkoparta vanha ukki - ja sille käännöksen norjaksi. Mitähän lie opettaja tykännyt...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti