Viikonlopun vierailusta

Pyhänä olimme tekstin luvussa kuten sanottu. Oli messu, ja olin sanonut miehelleni, että jos vieraileva saarnamies pitää kovin pitkän saarnan, livahdamme suoraan ehtoollispöydästä sakastin kautta pihalle. No ei se kovin pitkä ollut, mutta silti livistimme ehtoollisen jälkeen, emme kuitenkaan sakastin kautta, koska silloin mun olisi pitänyt ottaa käsveskakin alttarin ääreen.
Oli hyvä, että lähdimme hyvissä ajoin. Kolmeksi oli meininki ehtiä kyläpaikkaan parinsadan kilometrin päähän. Ja sitä ennen miehen piti laittaa vararengas takaisin paikalleen auton alle, mikä ei ollut ihan yksinkertainen operaatio. Meidän oli tarkoitus päästä liikkeelle puoliltapäivin, mutta takaisin pyörtämisineen (unohtunutta kännykkää hakemaan, ei sentään ehditty kilometriä kauemmaksi) lähtömme viivästyi kolmella vartilla. Matkalta otimme kyytiin keskimmäisen pojistamme, kyydissä oli ennestään tytär, joka lähtee aina mielellään mummolaan.
Ennen mummolaa menimme siis kuitenkin valmistujaisiin, myöhästyimme siitä kolmesta melkein vartilla. Tupa oli jo täysi vieraita. Enimmäkseen tuttuja tietty, samoja sukulaisia, joita muissakin perhejuhlissa tavataan, mutta kun eräs nuori mies esittäytyi, niin mieheni tarttui heti hänen sukunimeensä: olemme opettaneet aikanaan samannimisiä. Kävikin ilmi, että tämä herttainen nuorukainen oli samaa veljessarjaa kuin eräs ekaluokkalaiseni 90-luvulta. Mieheni puolestaan oli opettanut isoveljeään. Tuntui jotenkin lämpöistä läikähtelyä.
Kuin myös siinä hetkessä, kun perhetuttava Seppo saapui ja halasi. Itse olin aikeissa vain kätellä, mutta kun istualtani tarjosin kättäni, hän viittoili omallaan, että nousepa ylös siitä, että saan halattua. Ymmärsin elekieltään ja pääsin karhumaiseen syleilyyn.
Juhlien jälkeen poika pääsi sedän kyydissä takaisin opiskelupaikkakunnalle seuraavan päivän tenttiä varten ja me jatkoimme mummolaan mummo kyydissämme. En käynyt pulahtamassa Kemijoessa. Mies kävi. Lenkin jälkeen. Minä vain istuin katsomassa Marplea mummun ja tyttären kanssa.  
Maanantaina puolilta päivin lähdimme paluumatkalle ja kyläilimme mieheni ainoan enon luona. Sieltä yritimme ehtiä isoon kaupunkiin neljäksi, ennen kuin vastuskauppa menee kiinni, mutta kävi ilmi, ettei se onnistuisi. Niin poikkesimme hakemaan tentistä (kryptografiaa) päässeen pojan kämpiltään ja ajoimme sitten kaupungin kautta tsekkaamaan liikkeen. Ja kiitos ja ylistys, se olikin auki viiteen. Netissä ollut tieto ei ollut ajantasainen. Niinpä mies on nyt jo sitten korjannut minulle hellalevyn, niin jotta voin milloin tahansa alkaa ulkona sulatella kynttilänpätkiä sytykkeiksi taikka uusiksi kynttilöiksi.
Mutta ei vielä. Ensin leivotaan nisua.