Vielä kerran suvivirrestä

Virsi 571 on puhuttanut kovasti jälleen tänä keväänä. Lähinnä olen lukenut lehdistä ja blogeista suvivirren puolustuspuheita. Tosin olen jutuissa kiinnittänyt huomiota johonkin aivan epäolennaiseen seikkaan, tapani mukaisesti: suvivirsi on alettu kirjoittaa isolla alkukirjaimella. Ihan kuin se olisi sen nimi, samaan tapaan kuin Sibeliuksen ja Topeliuksen tutun joululaulun nimi on En etsi valtaa loistoa. Miten lienee, onko virsillä nimi? Joillakin toki on, kuten 126, joka tunnetaan myös Hilariuksen kiitosvirtenä, mutta siinäkin on tuo erisnimi, mikä vaatii isoa alkukirjainta.
Oikeastaan minun ei ollut tarkoitus kirjoittaa virsikirjasta eikä laulujen nimistä, vaan tämänkeväisestä suvivirsikokemuksestani. Sain laulaa sen kahdessa koulun päättäjäistilaisuudessa, lauantaina omien koululaisteni kanssa jumiksessa, josta jotain postasinkin jo aiemmin, ja perjantaina kuopuksen valmistujaisissa. Siellä oli suvivirren sanat painettu ohjelmalehtiseen, joita oli jaettu pöydille. Me mieheni kanssa emme kuitenkaan istuneet pöydän ääressä, koska löysimme hyvät näköalapaikat seinustalta. En hoksannut edes kaivata mitään ohjelmalehtistä ennen kuin juontaja siitä mainitsi kertoessaan, että seuraavaksi lauletaan suvivirsi. Eihän se mitään haitannut, ettei meillä ollut virren sanoja, tokihan se osataan jo ulkoa. Mutta mutta...emme voineet arvata, mitkä säkeistöt ohjelmaan oli painettu... Ensimmäisellä säkeistöllä aloitettiin, kuinkas muuten, ja sujuvasti siirryttiin seuraavaan. Ihmiset lauloivat hiljaa, pianosäestyksen alta en kuullut juuri muiden ääntä kuin omaani ja miehen. Koska säestys jatkui, aloitin reippaasti kolmannen säkeistön. Mutta säkeen tai parin aikana huomasin soraääniä. Tajusin, että muut laulavatkin eri sanoilla kuin minä. Olin hetken hiljaa ja höröstelin. Jahas, muut lauloivatkin viimeistä säkeistöä. Pääsin jälleen mukaan "Suo suloisuutta maistaa"-säkeestä ruveten - ja olin huomaavinani erinäisiä kääntyneitä päitä suuntaani. Nooh, ehkä he vain ihailivat Tuuterin pukuani...

Kuopuksen valmistumista juhlittiin sitten pienellä porukalla pariin otteeseen. Nyt on juhla-astiat, tarjottimet ja kakkukuvut pesty kaappiin. Ainu auttoi eilen kakkukuvun pesemisessä. Kas kun ehdittiin jo käväistä kylänsyrjässä Millanin luona taimen- ynnä kuulumistenvaihtoreissulla. Kuulumisista en osaa sanoa, mutta taimien suhteen minä kyllä nettosin huomattavasti. Nyt tarttee kirjoittaa jäätelötikkuihin erinäisiä nimiä, kuten pitsimyssy, verbena, lyhtykukka, tsinnia ja pisamakello, ja tökkiä tikut istutuksien syrjään. Ettei TAAS joudu kysyelemään Millanilta "niin mikäs se olikaan nimeltään..." Ai niin, ne unikon siemenet ovat mulla yöpöydällä. Täytyy korjata ne parempaan talteen.