Tämä kesä on ollut nyt kyllä sellainen, että ainakaan meidän pihassa ei voi vielä puhua kukkaloistosta. Toki sireenit ja lupiinit ovat juuri nyt kauneimmillaan, ja uskollinen pikkusydän jaksaa ilahduttaa kesä toisensa perästä, samoin iloitsen violeteista illakoista ja iiriksistä (helluntaililjoista?). Perennoista siis piisaa ilon aiheita. Mutta kesäkukkakylvökset ynnä -istutukset ovat vähintään sen puolitoista viikkoa myöhässä, kuten kaikki muukin. Pienet malvikin alut olivat tukahtua vesiheinän ("muron") alle, torstai-iltana viimein revin enimpiä katteeksi. Kukkalaatikoissa edistyminen on ollut kovin hidasta, etenkin talon kadunpuoleisella kantilla. Jospa jo ensi kesänä jättäisin sinne laatikot laittamatta :(
Vaikka siis ulkona löytyy kukkailon aiheita, jos kohta pienoista turhautumisen aihettakin, niin iloisen yllätyksen soi minulle vielä uudelleen ihanainen posliinikukkaseni. En ollut uskoa silmiäni, kun huomasin siinä jälleen nuput. Vastahan se keväällä nuputteli.
Avautuneiden kukkien tuoksu tuntuu nenääni erityisesti iltasella. Onkohan asia oikeasti niin, vai luulottelenko?
Onneksi tämä on jaksanut minua ilahduttaa, kun kliiviaan ei ole tänä kesänä ilmaantunut kaipaamaani kukkavanaa. Eikä kohtalonköynnöskään ole alkanut kukkia. Valtavan isot lehdet vain teki, suurin isompi kuin pivoni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti