Kolarissa

Suomessa on sellaisia jänskiä paikkakuntia kuin Pello ja Kolari, joiden inessiivillä on kakkosmerkityksensä, Varkaudesta (ja elatiivista) puhumattakaan. Mutta nyt en kirjoita paikkakunnasta, kun kerron olleeni kolarissa. (Ja siinähän se tuli pienellä alkukirjaimella). Päätellen siitä, että kirjoitan tässä blogiini, kolarissa ei kuitenkaan tainnut käydä ihan hullusti.
Siinä kävi näin. Olin juuri lähettänyt Kaisalle sähköpostia, jonka jouduin lopettamaan lyhyeen, kun mies soitti kaupasta, että mun tarttis lähteä hänelle sinne lompsaa viemään. Vaatteet vaihdettuani - ne perunamaavaatteet pois ja ihimiseltääsempää tilalle - lähdinkin fillaroimaan aika lennokkaasti, alkuvauhti ihan seisaaltaan. Meidän kaupunginosastamme lasketetaan hyväistä mäkeä alas kohti liikenneympyrää, enkä juuri hiljentänyt,  koska ympyrästä ei ollut poistumassa ketään päälleni. Mutta kolmion takaa kyllä lähestyi henkilöauto. No, mitä siitä, sehän tulee kolmion takaa, joten sen täytyy hiljentää ja antaa tietä... Kunnes suojatielle ehätettyäni tajusin, ettei sen kuski aiokaan hiljentää eikä ehdi pysähtyä ennen kohtaamistamme. Luultavasti ehdin jonkin verran itse hätäjarruttaa kuten autoa ajava nainenkin. Tömähdin kuitenkin oikea kylkeni edellä kuskin puoleiseen etuoveen. Pyörä ei kaatunut, enkä minäkään, ja meinasin jatkaa kiireesti, vaikkakin pöllämystyneenä matkaani kohti kauppaa, mutta nainen tuli hätääntyneenä ulos ja huikki perääni, miten mun kävi. Totesin nopeasti, että kylkeen vähän koskee ja että pikkusormesta vuotaa verta, mutta ei tässä mitään hätää ole. Ja huomautin, että auton oveen näytti kyllä tulleen pieni lommo. Nainen pahoitteli kovasti, ettei ollut huomannut mua ja vielä halusi varmistaa, tarttisko meidän jotain tässä tehdä. Ei mun puolestani, vastasin ja lähdin jatkamaan matkaani kauppaan. Kävin siellä vessassa pesemässä sormeni ja kiedoin paperipyyhkeen sen ympärille. Miehelle totesin että onneksi oli oikea eli väärä käteni, mutta mies oli eri mieltä. Että ei onneksi. Jolloin vasta itsekin tajusin, että oikean käden ärämät mulla paranevat huonommin, kun oikea kainalo on - sanovatko tohtorit peräti että - evakuoitu imusolmukkeista.
Vaikka miestä kiukutti kovasti, ja aikoi kirjoittaa yleisönosastoon (täällä meilläpäin kun on niin tavallista, että liikenneympyrään tullaan periaatteella "kuka ehtii ensin", eikä pyöräilijöistä tunnuta piitattavan), niin kyllä hänkin sentään oli tyytyväinen ja helpottunut, että päästiin näin vähällä. Olisi voinut käydä paljon hullummasti. Tuo kohtaamani nainen kyllä vaikutti vilpittömältä vakuuttaessaan, ettei ollut nähnyt minua, ja puheenparresta päätellen ei välttämättä edes ollut täkäläisiä. Ties vaikka oli hänelle outo risteys. Vaikka samat periaatteethan ne kaikissa ympyröissä on. No, me molemmin varmaan olimme sen verran sokissa, ettemme oikein kumpikaan osanneet ajatella, miten pitäisi toimia. Olisiko kuitenkin pitänyt vaihtaa osoitetietoja tai jotain? Melkein säälitti se rouva, mitähän hänen miehensä sanoo... Ehkä hänkin on vain tyytyväinen, kun uhri ei ollut vaatinut korvauksia.  
Kyllähän minulle edellisen kolarin yhteydessä neuvottiin, että kannattaa käydä lääkärissä tarkistettavana, mutta silloin olikin vähän isompi tömähdys. Meinaan nyt ottaa tietoisen vaikkakin vähäisen riskin, enkä mene lääkäriin.