Mies kysyi tuossa viikolla, että onko vielä tietoa ensi syksyn työtilanteesta. Oli taas löytänyt netistä myytäviä taloja tai tontteja nykyisen työpisteeni likistöltä. Vastasin, ettei ole vielä tietoa. Sehän tuli sitten uniini. Olin olevinani käymässä yläkoululla rehtorin puheilla. Hän alkoi esitellä ensi syksyn lukujärjestystäni: kuvataidetta, historiaa, vähän matematiikkaa ja maahanmuuttajaopetusta, yhteensä 35 tuntia. Tuntimäärä kuulosti omituisen suurelta, koska tähän asti olen tehnyt yleensä aina minimituntimäärän ja koska rehtorin näyttämä viikkotyöjärjestys näytti varsin tyhjältä, siinä oli ehkä vain kahdeksisen tuntia. Ennen kuin rupesin ääneen ihmettelemään lukkarin omituisuuksia yksityiskohdittain, koetin tiedustella, ettenkö siis jatkaisikaan enää nykyisellä alakoululla. Rehtori vastasi, ettei siellä tarvita minua. Tunnistin unessa selvästi tunteeni, olin pettynyt. En siinä tunnetilassa ruvennut sitten kyselemään noista tunneista, itsekseni ihmettelin, miksi mulle tulee kuvista ja hissaa. Kuvataiteen tosin saatoin jotenkin ymmärtää, onhan se erikoistumisaineeni, kuten tuo matikkakin. Kun sitten rehtori kysyi, voisinko jo seuraavalla tunnilla ottaa hoteisiini jonkun oppilaan (jonka nimen hän mainitsi), vastasin myöntävästi, ja lähtiessäni tunnille mietin, että kai siitä historiastakin selviää, kun tarpeeksi aineeseen perehtyy ja että muutamasta tunnista viikossa pitäisi selvitä, kun hyppytuntien aikana ehtii tunnit valmistella.
Aamulla herättyäni olin vielä vähän sekaisin, mutta vähitellen tajusin, että ei syksyn työasia vielä olekaan kohdaltani lukkoon lyöty. Tai ainakaan mulle ei sitä vielä ole paljastettu.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti