Vaikka ensi syksyn opekuviot ovat vielä monilta osin epäselvät, niin jonkun kuitenkin pitää vastaanottaa tulevat eskarilaiset, joilla on maanantaina esikouluun tutustumispäivä. Johtajaopettaja ehdotti, että se vastaanottaja olisin minä. Nykyiset eskarit ovat sillä välin nelosluokan open hoteissa, kun tämän omat oppilaat ovat tulevien eskareiden kummeja ja ovat niin ollen apuna ja mukana tutustumispäivässä.
Olimme avustajan kanssa suunnitelleet tutustumispäivää jo hivenen etukäteen, vaikken vielä edes tiennyt varmasti, kenen hommaksi sen hoito tulisi. No, sitten kun asia varmistui, että minullehan se, niin tuntuikin, että aika loppuu silti kesken. Tällä viikolla yöunet ovat jääneet lyhykäisiksi, ja se tuntuu oikeassa silmässäni. Eilen ajattelin monistaa valmiiksi "eskareiden kesäaapisen", mutta viime vuosina käytössä ollut käsintehty versio ei miellyttänytkään silmääni, kun siinä alkoi olla toistuvista monistuksista syntyneitä tummennuksia. Niinpä kyhäilin uusia sivuja tietsikalla. Koululla sain tehtyä kaksi sivua valmiiksi ja loput kaksi viimeistelin kotona. Törmäsin pitkästä aikaa clip art -toimintoon ja löysin hyvän kansikuvan, jota somistin papunetin kuvapankista löytämilläni kukilla. Koulun monistuskoneella oli sitten hieno vihkotoiminto, joka teki homman mulle nitomista vaille valmiiksi ekan tunnin aikana. Niinpä koulun jälkeen minun ei tarvinnut valmistella juuri muuta kuin piilottaa porkkanoita eri puolille luokkaa. No en sentään ruualla leikkinyt, ne olivat vain kartonkisia porkkanakuvia.
Vaikka nimilaput, eskariaapiset ja askartelumateriaali ovat jo valmiina luokassa, niin pääni ei ole vielä valmis. Luultavasti vielä parit yöunet menee, kun fundeeraan parituntisen kulkua. Pyysin kimppakyytikollegalta, että aikaistetaan maanantain lähtöä kymmenellä minsalla, niin ei ole niin hätäinen olo aamulla.
Ja kun tästä tutustumispäivästä on selvitty, on aika ryhtyä suunnittelemaan tosissaan ilmaisutaidon kerhojen kevätesitystä, jota olemme kaavailleet äitienpäivän jälkeiselle viikolle. Ai juu, siihen liittyvä homma pitäisi hoitaa jo viikonlopun aikana... Mutta huomiselle olen kuitenkin kaavaillut leivontaa. Pitäisi jo vähitellen alkaa valmistella myös mahdollisia valmistujaisjuhlia. Kuopus vain ei ole vielä ihan varma, valmistuuko hän tänä keväänä. No, valmistuu tai ei, kyllä täytekakun pohjille aina on tilausta.
perjantai 20. huhtikuuta 2012
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti