lauantai 21. heinäkuuta 2012

Leluvitriini

Kävin maanantaina postissa, kenkäkaupassa (turha reissu) ja kirjastossa, missä ensin kävin tutustumassa näyttelytilassa olleeseen taidenäyttelyyn. Varsinaisia näyttelytöitä enemmän ihastelin sitten kuitenkin gallerian nurkassa ollutta lasivitriinipöytää, jonne oli koottu nostalgisia leluja muutaman vuosikymmenen takaa. Vitriinissä ei lukenut mitään selitystä, mistä oli kyse, mihin se liittyi tai miltä vuosilta lelut olivat, mutta aika monta tuttua bongasin, joten sanoisin 70-80-lukua. Koska seinillä ei myöskään näkynyt valokuvauskieltoa, räpsäisin vitriinistä kännykkäkuvan. Toki lasi heijasteli ikävästi, mutta saa tästä jotain selvää.


No, tein mä jotain löytöjä sitten kirjaston puolellakin, enkä lainkaan huonompia. Pratchett-hyllyssä sattui nimittäin olemaan varsin tuore "Posti kulkee". Muistaakseni jotain vuosi sitten se ilmestyi englanniksi? Musiikkipuolelta lainasin Jaakko Löytyn Virsikirjan, vaikkei siinä näyttänytkään olevan sitä Kallista hunajan pisaraa, jonka nuottia olen koettanut haeskella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti