tiistai 17. heinäkuuta 2012

Munakoiso

Vieraillessamme Romaniassa kesinä 2005 ja 2006 pääsin tutustumaan munakoison käyttöön ja sen makuun. Sain ystävältäni ihanan reseptin säilykkeestä, johon tulee munakoison lisäksi paprikaa, tomaattia ja sipulia ja jota hän kutsui nimellä "zakusta" - joka tosin venäjänkielessä tarkoittanee mitä tahansa alkupalaa(?) Viime viikolla sitä taas tein, kun sekä munakoisot että paprikat olivat tarjouksessa :-D
Munakoiso on suurimman osan vuotta aika hintavaa. Niinpä halusin kokeilla, onnistuisiko sen itsekasvatus kasvihuoneessa. Tänä keväänä sain ostettua siemeniä ja pari kolme idätin, kaksi nousi taimelle. Nyt niissä on sentään jo kukannuppujakin, mutta epäilen silti vahvasti niiden ennättämistä korjuukypsiksi. Kävi miten kävi, ensi keväänä kokeilen uudestaan, ties vaikka ensi kesä olisi jo lämpimämpi ja pidempi...


Mutta kaalia en sen sijaan aio enää tässä pihassa turhaan uudelleen yrittää :(
Punakaali kasvaa pitkää vartta, valkokaalissa on ihan pieni keräntapainen, molempien lehdet rei'illä. Ja se kukkakaali, josta niin kovasti tykkäisin... Ei toivon tilaa. Lehtikaalta aion kylvää ensikin keväänä, mutta silloin minun TÄYTYY muistaa pitää se kateharson alla suojassa koko kesän. Nyt sen lehdistä ei ole riittänyt ruuaksi sekä ötököille että ihmisille, kun öttiäiset ovat ehtineet ensin.
Kaaleista EN ota kuvia :(

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti