Vaikka olen viettänyt tätä opettajien kadehdittavan pitkää kesälomaa (kateus on rumaa, turhaa ja haitallista, hyi teitä!) niin en silti ole taaskaan tyystin päässyt koulutyöstä ja -huolista vapaaksi. Niin valveilla kuin unissakin työstän joko mennyttä kouluvuotta tai tulevaa.
Eräässäkin unessa työparinani oli Sari Palm (joka muuten siviiliammatiltaan on luokanopettaja, vaikka onkin nyt hoitamassa kansanedustajan tehtävää). Siinä työn lomassa huomasin hänen oikeassa olkavarressaan tatuoinnin, joka esitti kalaa. Se tosin näytti myös My Little Ponylta, oli yhtä hempeästi väritetty vaaleanpunaiseksi ja -siniseksi. Kalalla oli paksut pusuhuulet, ja muutenkin se oli kuin uimarenkaan kuvituksesta. Sari tunnusti, että häntä harmitti mokoman tatuoinnin ottaminen. Minä puolestani näytin omaa olkavarttani, jossa oli uljaan takajaloillaan seisovan hevosen kuva. Tuosta unesta jäi paremmin mieleen nuo tatuoinnin kuin se, mitä hankaluuksia mulla oli erään Lauri-nimisen oppilaan kanssa. Olikohan se juuri Lauri, joka koko ajan nyppi ilmoitustaululta uusia nuppineuloja käsiinsä, kun edellisen häneltä takavarikoin. Unissani yleensä oppilaat ovat tottelemattomia ja ärsyttäviä, niin kuin aika usein oikeastikin :(
Viimeöisessä unessa eivät sentään oppilaat aiheuttaneet hankaluuksia, vaan se, etten löytänyt tarvitsemaani materiaalia (= mustaa piirustuspaperia). Toisin sanoen huonoa suunittelua, mikä onkin toinen valvetyöelämää hankaloittava asia :(
Eilen mies ajeli sillä kylällä, missä työpaikkani sijaitsee, mutten sitten lähtenytkään hänen matkaansa käydäkseni koululla, koska ne paperit, jotka luulin jättäneeni koululle, olivatkin repussani. Siivoamaan ehdin sinne myöhemminkin. Koululla käynti olisi varmaan vain tuplannut koulu-unien määrän.
Meinasin piirtää ja värittää kuvan tuosta Sarin tatuoinnista, niin elävästi se jäi mieleeni - ja todisti uudemman kerran, että näen värillisiä unia.
Minullahan ei ole mitään tatuointia oikeassa olkavarressani, mutta kappas, isosiskollani oli vasemmassaan tällainen. "Sitä se mun uneni tiesi."
tiistai 10. heinäkuuta 2012
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
HIANO!!
VastaaPoistaSiihen tulee vissiin vielä väriä, ainakin valkoista johonkin kohtaan, meinasi sisko.
VastaaPoistaihana:):)
VastaaPoistaVoi hurja, mun tarttee vissiin paljastaa systerille, että olen laittanut hänen tatuointinsa nettiin ja että se on saanut kehuja.
VastaaPoista