Eheriin juuri ja juuri lykkiä ruohonleikkurilla lanttalauree ympäri pihaa (noo, tyttären kans olimma fooroon tiestä sitä lykkinehet pitkin aamua) ennen kun ukkoonen ajoo mun tupahan. Aurinko oli siinä paistellu, mutta yhtäkkiä havaattin, jotta ny piliveelöö sillä kurin, jotta kohta taas nurmi kastuu, ja menin sitte viimeeset plassit leikkaamahan. Kun rupes piskottelemahan, kiskoon leikkurin pyöräkatoksehen suojahan. Sitte välähti salama ja samas jyrähti niin kovaa, jotta mua vietihin. En oo horvihin juosnu ukkoosta karkuhun. Ukkoja ennemminki.
Sitte ei enää piskotellu, kun rupes tulohon kaatamalla.
Ja niin ku kuvista melekeen näköö, rakehia noli, jokka klopaji peltikattohon.
Näköö näistä kuvista kyllä senkin, jotta kaikemmoosta rommaa markiilla olis tyrjättäväksi...
Miesparka oli justihin tulos kaupasta pyörällä, kun kuuro alakoo, tottahan soli läpimärkä kun pääsi kotia, vaikka sitte sare jo loppuuki. Ny siä paistaas aurinko. Vaikka miehen mukahan irän suunnalla on taas tummanpuhuvia piliviä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti